Asetan jalat nätisti ristiin. Ai niin, sehän tekee niitä suoniongelmia. Nostan jalan takaisin toisen viereen.

Pitkä aika, siitä kun olen kirjoittanut. Kaikki sujuu loistavasti, paino putoaa ja tulevaisuutta suunnitellaan. Olen tutustunut erilaisiin sivustoihin, joissa käsitellään rintaleikkauksia, muokkauksia, silikoneja jne. Niin ja niitä hintoja katsellut olen myös.

Kiemurtelen tuolissani. Keksin koko ajan lisää korjattavaa itsestäni ja laihdutus saisi sujua nopeammin... mutta toisaalta, liian nopea laihdutus ei ihonkaan kannalta ole loistava ajatus, pitäähän sille antaa aikaa palautua. Niin, ja tiukempi tietysti voisin syömisteni kanssa olla?

Siirrän rahkapurkin kauemmas. Joskus vaan ei jaksa. Sekin pitää hyväksyä. Toisinaan sitä vaan ottaa lunkimmin ja hyvä niin. Kyse on elämäntapojen muuttamisesta, ei laihduttamisesta. Laihtuminen on vain se sivutuote terveellisen elämän polulla. Hassua, vaikka olen lukenut tuon lauseen miljoonatsiljoona kertaa, sille hymähdellytkin, nyt vasta tuntuu, että oikeasti ymmärrän lauseen. On oltava järkevä päämäärä, että jaksaa kulkea polkua, jolla esteitä luultavasti on enemmän kuin meressä kaloja.

Ajatus ei ahdista. Olen katse tiukasti suunnattuna kauniisiin rintoihin kiinteässä kropassa- niin kiinteässä kuin se nyt on tämän ikäisenä ja lihoneena, on mahdollista. Pidän päämääräni, matka nyt voi olla hieman rankka ja ikävä, mutta loppujen lopuksi, mitä on matka ilman tuskaa ja kyyneleitä? En varmasti oppisi mitään ilman niitä.

Kuinka paljon voi puhua rinnoistaan muiden kyllästymättä? Huokasen syvään. Kai joku on samanlaisessa elämäntilanteessa ja jaksaa lukea? Kuunnella? En voi puhua asiasta oikein kenellekään, vain tänne kirjoittaa. No miehelleni tietysti juttelen ja kiitettävästi hän onkin jaksanut miettiä kanssani kokoja, muotoja ja todellisuutta, vaikka sanookin, että päätös on minun ja että rinnat tulevat olemaan hyvät, koska pitää niistä jo nyt. Ymmärrän häntä. Naisten kanssa puhuessa pitää olla varovainen. Ja kyllähän hän rinnoistani pitää, ei niitä muuten koskettelisi ja hyväilisi. Mutta minä en pidä niistä. Jo kerran silikonit ottaneena en tietenkään haluaisi käydä leikkausta lävitse, mutta vielä kerran... oli se sen arvoista.

Nyt jännittää ihan kamalasti se muokkaus. Monet isoista rinnoista kärsineet sanovat, ettei arvilla ole merkitystä, mutta minua nekin jännittävät. Täytyy sanoa, etteivät arvet ole kaikkein kauneinta katsottavaa ja olen miehelleni kuvia netistä näyttänyt. Ehkä hän näkee paremmin sen lopputuloksen, koska paksut ja punaiset arvet eivät häntä ole hätkäyttäneet. Minua ne puistattavat. Vaalenevatko ne? Niin siis, että voi käydä uimahallissa muiden tuijottamatta?

Haaveeni on, että voin edes joskus jättää rintaliivit pois puseron alta.

Olen muutenkin ajatellut paljon vaatteita, luonnottoman paljon minulle. Haaveilen istuvista farkuista ja koska olen muodokas olemassani, en siis mikään poikalanteinen mallinukke, haaveilen myös niistä tällä hetkellä piilossa olevista lanteiden kaarteista ja takamuksesta, joka ei roiku.

Nostan hitaasti kahvikupin huulilleni. Mitä vielä voisin jättää ruokavaliostani pois, että saisin sellaisen kiinteän ja kauniin vartalon? Kuntoilen eri tavoin, mutta silti ihmetyttää ne julkkisten treeniohjelmat. Miten ihmeessä heillä kaikilla on loistokroppa? Mitä he syövät ja juovat? Ei kai jokainen ole joka kohtaa kirurgilla korjannut? Juon vesilasini tyhjäksi. Kuinka paljon vettäkin tulee juotua vain kauneuden takia...

Tekstini voi vaikuttaa tyhjäpäiseltä. Itseasiassa en ole ollenkaan tyhmä. Tuon vain julki niitä syvimpiä ajatuksia, joita meistä jokainen pohtii uskaltamatta tuoda julki, tyhmän leimaa pelätessään.

Kun haavet on lupa ja ne voi toteuttaa, sitä antaa itselleen luvan miettiä kaikenlaista asiaan liittyvää. Ne syvimmät, pinnallisimmat ja halveksittavimmatkin ajatukset tulee kirjattua ylös, mutta olkoon kirjoitukseni rehellisen ihmisen rehellistä puhetta, kaunistelematta.

Puhutaanko ensi kerralla rypyistä? Puhutaan.

 

-MelliK-