On kylmä. Pitäisikö tässä vielä kyetä ajattelemaan. Ehkä pitäisi syödä? Otan banaanin käteeni ja mietin, voinko syödä sitä. Onko minulla nälkä? On, minulla on aina nälkä, kun tekee mieli syödä jotain. Syön banaanin. Kadun ja mietin, miten tähän on tultu.

Voinko syödä banaanin? Voi paska. Kuka kysyy itseltään, voiko syödä banaanin? Voinko syödä leivän? Voinko syödä ruokaa? Voinko syödä? Ei millään pahalla kanssatoverini ja muutkin ongelmaiset, mutta kyse on vaihtoehdoista. Kyse on siitä, mitä päätän tai olen päättänyt- että päätän elää näin, olen jossain vaiheessa päättänyt, että on mukavampaa syödä kuin olla hoikka. Joku toinen päättää olla mielummin hoikka kuin elää. Ja joku kolmas päättää elää ja olla hoikka. Nuo viimeksimainitut ovat niitä terveitä.

Nostan jalat tuolilta alas. Tervehän minäkin olen. Ymmärrän täysin lihomisen seuraukset ja tiedän laihduksesta kaiken. Ihan kaiken. Ainakin omasta mielestäni. Täytän jääkaapin terveellisesti, paitsi jos on kiire, elämä heittelee tai... haluan tekosyyn syömiselle.

Syöminen. Mikä nautinto. Nyt haluaisin ottaa ruoskan esille ja viuhaista itseäni. Tämän takia, tämän himon takia kärsin. Olenko tosiaan näin heikko? Minä? Mutta se nautinto on ajanut minut rotkon reunalle. Tiedän, etten koskaan hyppää alas, enkä myöskään voi palata takaisin. Minulla ei siis ole vaihtoehtoa: laihdun. Sillä en voi enää sulkea silmiäni totuudelta: olen lihava.

Kuinka usein olenkaan vaan tehokkaasti sulkenut korvani ja silmäni itseltäni. Vaikka olen laihduttanut, kuntoillut, etsinyt tietoa, ollut päättäväinen- kuten niin moni kanssasisaristani- niin en muista olevani lihava pulla kädessä. Muistanpas. Huudan "plaaplaaplaa" itselleni ja syön sen pullan mahdollisimman nopeasti, ettei katumus iske ennen viimeistä palaa- eikä se koskaan iske. Ei ennen viimeistä palaa.

Inhoan peilejä. Kuljen niiden ohi vatsaani sisään vetäen, hymyilen kuvalleni niin, ettei kaksoisleukaa näy. Katson valokuvia itsestäni jos joku sellaisen on onnistunut nappaamaan enkä tunnista kuka kuvissa on. Ei ainakaan se seksikäs Melli, joka olen ollut.

Älkää nyt luulko, että olisin joku kaunotar, tai olisin sellainen koskaan ollutkaan. En minä rumimmasta päästäkään ole ollut, mutta luulen että seksikkyyteni on johtunut hyvästä itsetunnosta. Nyt tuskin muistan, mikä se itsetunto on.

Haluan kadonneen itsetuntoni takaisin. Haluan olla tyytyväinen itseeni. En koskaan lupaa mitään, jos en sitä lupausta pysty pitämään, mutta nyt lupaan, että 11.11 -11, olen hoikka. Olen muuttunut nainen, olen itsetuntoni takaisin saanut itseensä tyytyväinen ihminen, joka on valmis kaikenlaisiin haasteisiin, joita vanheneminen tuo mukanaan. Myös ryppyihin.

Ensi kerralla kerron tisseistä. Tässä blogissa ei kaunistella asioita ja teen tätä itselleni. Voin ja saan siis kertoa kaiken tai jättää kertomatta asioita, miltä milloinkin tuntuu. Ja nyt tuntuu siltä, että lasillinen vettä olisi paikoillaan. Yhdeksän isoa lasillista per päivä. Siitä on hyvä aloittaa. Aion kertoa myös laihdutusmetodeistani tänään ja vuosien varrelta. Tuntemuksenikaan eivät tule jäämään vieraaksi lukijalle. Varaudu siis joko lopettamaan tähän, tai kestämään ihan mitä vaan.

-MelliK-